Hyvinvointitelevisio

Kymijoen Kyläkuitu

 

Laajakaistaseminaarissa Kouvola-talolla Telia-Soneran edustaja kehotti tarkkaan selvittämään ennen valokuidun rakentamista seudun asukasrakenteen.Maaseudulla asuu enimmäkseen eläkeläisiä, joilla ei edes ole tietokonetta, eivätkä sitä osaa käyttää, miten näille kuitua kannattaa vetää? Tämän päivän paikallislehdessäni Keskilaaksossa on koko etusivun juttu ihan toisenlaisesta tulevaisuudenvisiosta. ”Hyvinvointitelevisio löysi tiensä Sannin museokauppaan”-jutussa kerrotaan mahdollisuudesta kommunikoida internetin välityksellä tuttujen ja kaukana asuvien omaisten kanssa.

Ruudun kautta välittyvät omaan kotiin myös ikäaseman toiminta-ja liikuntatuokiot ilman,että tarvitsee kulkea paikan päälle. Sanni(87) odottaa jo innolla,milloin kosketusnäytölle ilmestyvät web-kameran välityksellä tuttujen kasvot.Kasvokkain jutustelu tuo toiset paremmin lähelle kuin perinteinen puhelin. Hyvinvointi-TV on Ruotsissa vähentänyt asiakkaiden palvelutarvetta kotihoidossa kuin hoiva-asumisessakin.

Useinhan vanhuksella on yksinäisyys monen vaivan taustalla ja kaikki sosiaalinen toiminta piristää ja lisää hyvinvointia.
Hanke on vasta kokeilua, mutta kovin kummaa ennustajan taitoa ei tarvitse,jos arvaan, että joka peräkylän mummo haluaa tällaisen,jos on päässyt kokeilemaan.

Seppo Rasi