Asiaa mobiiliyhteyksistä

Lauri Mäkinen

Tekninen tuki ja asiakasneuvonta, Kymijoen Kyläkuitu

Päivän uutisoinnissa nousi jälleen kerran esille nopeat langattomat yhteydet, joiden leviäminen maaseudulle saakka uhkaa jälleen kerran viivästyä. Valtion tavoitellessa 100 miljoonan euron tuloja 800 megahertsin taajuuksien  myynnistä näyttää siltä, ettei huutokaupan päättymisestä ole toivoa ainakaan lähiaikoina.

Otsikoissa oli selvästi esillä myös mobiiliyhteyksien epävarmuus, joka on varmaankin tullut tutuksi jo monille Kouvolan ja Iitin asukkaista. Koska  kunnollisia kupariyhteyksiä ei enää monilta osin ole, on monen tyydyttävä tietoliikenneyhteyksien osalta mokkulaan. Koska 3G- verkon käyttäjiä alkaa olla jo monilla eri alueilla melko paljon, näkyy se käyttäjälle verkon kapasiteetin loppumisena, yhteyksien hidasteluna ja pätkimisenä.

On selvää, että mobiiliyhteydet eivät tule vielä pitkään aikaan täyttämään niitä edellytyksiä, joita tietoliikenneyhteyksille asetetaan. Sama seikka koskee kaikkia perinteisiä tietoliikenneyhteyksiä, sillä ellei yhteyden takelteluun syynä ole liian suuret käyttäjämäärät, vaikuttaa yhteyden nopeuteen sekä varmuuteen myös kaapelin pituus. Tilanne on ongelmallinen jo siksi, että suuri osa palveluista on jo nyt siirtynyt verkkoon ja jotta niitä voitaisiin käyttää ongelmitta, täytyy käytettävissä olevien yhteyksienkin olla kunnossa.

 

Linkit:

Kouvolan Sanomat: Mobiili ei pärjää internetin nopeuskilpailussa

Talouselämä: Nopea langaton laajakaista uhkaa tulla maaseudulle odotettua hitaammin